Terraarioeläimiin kohdistuvat pelot
Moni meistä kävelisi kultakääty kaulassa, jos saisi yhden euron jokaisesta ”Hui! Eiks` ne oo myrkyllisiä ja nehän voi tappaa ihmisenkin?”- kysymyksistä kodin komistuksen käärmeen, tullessa puheeksi. Ilmiönä siis matelijoihin, sammakkoeläimiin ja hyönteisiin kohdistuvat pelot ovat lähes kaikille tuttuja, mutta sen enempää ei näillä peloilla yleensä viitsitä päätä vaivata. Kyseisen ilmiön yleisyyden vuoksi on kuitenkin jokaiselle terraarioeläinharrastajalle hyväksi tutustua eläimiimme kohdistuviin pelkoihin hieman tarkemmin.
Normaali pelko
Peloista keskusteltaessa on syytä erottaa kaksi erilaista pelkoa. Biologisena ilmiönä tunnettu pelko on etenkin eläinten maailmassa hengissä säilymisen elinehto ja tämä pelko on lajikehityksen aikana siirtynyt lajin perimään. Vaikka ihminen on jo irtautunut melko pitkälle tämän tyyppisistä automaattisista reagointitavoista on primitiivinen pelko kuitenkin säilynyt tunneskaalassamme ja täydellisesti vieraaseen tilanteeseen jouduttuamme tämän tyyppinen pelko herää. Niinpä vaikka perheen ensimmäinen lemmikkimatelija olisikin sinänsä vaaraton, se on kuitenkin aluksi vieras tavoiltaan ja pelko sitä lähestyttäessä täysin normaalia. Pian ennakkoluulojen kaikottua ja eläimen tapojen tultua tutuiksi tämä eläimen vieraudesta johtuva pelko haihtuu. Kuningasboakaan ei satunnaisesta vierailijasta vaikuta enää kovin hurjalta kun tietää, että se ei havittelekaan vierailijan kaulaa pienen kuristusleikin toivossa ja että käden voi laittaa terraarioon ilman sormien menetyksiä.
Pelko psyykkisenä häiriönä
Varsinaisina psyykkisinä häiriöinä nähtävät terraarioeläimiinkin kohdistuvat pelot luokitellaan ahdistushäiriöihin kuuluviksi fobioiksi, tarkemmin sanoen spesifeiksi fobioiksi, jotka kohdistuvat eläimiin. Tämän tyyppiset pelot edellyttävät aina tulkintaa pelon kohteesta ja useimmiten perustuvat ihmisen omiin kokemuksiin elämän varrelta. Kyseessä ei siis ole enää lajityypillinen reagointitapa vaan nimen omaan pelkääjän omista tulkinnoista johtuva häiriö, joiden sisältöinä ovat kohteen vaarallisuuteen liittyvien ajatusten lisäksi pelko mm. sekoamisesta, häpeästä, kontrollin menettämisestä, sydänkohtauksesta jne. Lisäksi pelkotilanteeseen liittyy joukko epämiellyttäviä fyysisiä muutoksia, kuten sydämen pamppailu ja hikoilu, jotka vielä lisäävät tuskaa pelkotilanteessa. Niinpä pelko siis laajenee alkuperäisestä kohteestaan, kuten vaikka käärmeestä, itse pelkäämistilanteeseen. Tämän tuloksena ihminen alkaa pelätä käärmeen lisäksi myös itse pelkotilannetta, hän siis alkaa pelätä pelkäämistäkin (fear of fear).
Spesifit fobiat täyttävät kolme ehtoa. Ensinnäkin kyseinen pelko aiheuttaa pelätyn kohteen välttämistä ja usein tämän välttelyn seurauksena yksilön elämänpiiri kapenee, tai ainakin pelko selkeästi häiritsee yksilön elämää. Niinpä esimerkiksi käärmefoobikon elämä kaupungin ydinkeskustassa harvemmin rajoittuu, tai edes millään tavalla häiriintyy arkista elämää. Mutta jos samainen ihminen kieltäytyy lähtemästä marjaan käärmeiden pelossa, silloin pelon kenties voidaan nähdä häiritsevän elämää. Elinpiirin rajoittuminen ja pelon häiritsevyys ovat kuitenkin hyvin subjektiivisia käsitteitä ja häiritsevyys voi saada mitä erilaisimpia muotoja unettomuudesta neljän seinän sisään lukittautumiseen, joten riippuu täysin yksilöstä milloin tämä häiritsevyyden kriteeri on täyttynyt.
Toinen spesifin fobian kriteeri on pelon suhteettomuus. Fobiasta kärsivä ihminen pelkää suhteettoman paljon kohteen vaarallisuuteen nähden. Jos ihminen ei uskalla astua asuntoon, jossa pidetään käärmeitä terraariossa lemmikkeinä, voidaan pelko esimerkiksi tällöin nähdä suhteettomana. Jos taas asunnossa pidetään vapaana säyseitä mutta silti myrkyllisiä gilaliskoja (Heloderma suspectum ssp.), on täysin normaalia olla menemättä kynnyksen yli purruksi tulemisen pelossa. Itse asiassa enemmän lienee syytä huoleen, jos yksilö ei ole lainkaan varautunut moisten eläinten läsnä ollessa.
Lisäksi fobioille on ominaista, että pelkääjä itsekin tietää pelkonsa olevan järjetön. Tästä tiedosta huolimatta hän on voimaton pelkonsa edessä ja jatkaa kohteen välttämistä. Tämä lienee tärkein ero ”tavallisen” pelon ja fobian välillä. Tavalliset pelot yleensä katoavat tiedon kartuttua, kun taas fobiat jäävät elinvoimaisiksi kertyvästä tiedosta huolimatta. Otetaanpa esimerkiksi ihminen joka kärsii hämähäkkien pelosta, koska vakaasti uskoo niiden olevan tappavan myrkyllisiä. Niin kauan kun ihminen itse uskoo kaikkien hämähäkkien olevan tappavia on hänen pelkonsakin normaalia. Kun hän sitten eräänä päivänä ystävältään saa tietää etteivät kaikki hämähäkit itse asiassa olekaan vaarallisia mutta tästä huolimatta pelko säilyy entisellään, alkaa hänen pelkonsa näiltä osin muuttua epänormaaliksi.
Fobioiden etiologia
Kuten aiemmin todettiin, pelot usein johtuvat vain kohteen vieraudesta. Kohteen tullessa tutummaksi alkaa myös pelko kadota. Fobioiden syntyhistoria kuitenkin on usein monimutkaisempi ja niinpä myös teorioita fobioiden synnystä on useita.
Ensimmäinen systemaattinen yritys selittää fobioita (ja muita neurooseja) tapahtui Sigmund Freudin toimesta 1900-luvun alussa. Freudhan jakaa psyyken kolmeen osaan. Viettipohja sisältää nimensä mukaisesti biologispohjaisia, useimmiten seksuaalisia ja aggressiivisia yllykkeitä jotka pyrkivät tyydyttymään keinolla millä hyvänsä. Oidipaalivaiheen purkautuessa syntyy lapselle myös ns. yliminä, jonka sisältönä ovat sisäistyneet ympäristön kiellot. Yliminään (superego) sisältyy myös moraali. Näiden kahden rakenteen, hedonistisen, tyydytykseen pyrkivän ja toisaalta tuhoa havitteleva viettipohjan sekä ylikireän ja kontrolloivan yliminän välissä koettaa tasapainotella minä (ego). Sen tehtävänä on siis samaan aikaan pyrkiä löytämään tyydytyskohteita viettipohjasta kumpuaville yllykkeille ja ottaa kuitenkin huomioon sekä ympäristön että yliminän asettamat rajoitteet. Kun viettipohja pommittaa minää joillakin hävettävillä tai noloilla yllykkeillä, torjuu minä nämä yllykkeet ja vietti jää purkautumatta. Tämä purkautumatta jääminen puolestaan tuottaa ahdistusta vietin sisältämän psyykkisen energian jäädessä tyydyttymättä. Alkuperäisen vietin kohteen näin tuottama ahdistus puolestaan sitten kanavoidaan johonkin muuhun, alkuperäistä symbolisesti muistuttavaan kohteeseen. Näitä uusia kohteita aletaan sitten välttelemään niihin liittyvän ahdistuksen vuoksi, ja fobia on syntynyt.
Esimerkki lienee paikallaan. Oletetaanpa, että kaksi murrosikäistä nuorta rakastuvat toisiinsa. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tyttö päättää, että on aika kruunata seurustelu. Illan hämyisinä tunteina poika kuitenkin torjuu moiset yritykset, ja viittaa muutenkin tytön päällekäyvän käytöksen olevan sopimatonta naisille. Tyttö kokee käytöksensä olleen hävettävää ja noloa, ja lisäksi myös yliminä on saanut muistutuksen ettei kyseisen tytön tule käyttäytyä näin. Tytössä alkaa syntyä ahdistusta purkautumattoman energian ja kireän yliminän otteen takia, jolloin ahdistus siirtyy johonkin alkuperäistä kohdetta symboloivaan kohteeseen, tässä tapauksessa käärmeeseen. Välttelemällä nyt käärmeitä hän samalla välttelee sisältään kumpuavia tietynlaisia yllykkeitä ja myös muistutusta niistä. Ei vaadi kovinkaan paljon mielikuvitusta, jotta voi keksiä miksi esimerkkimme tyttö lopulta saattaisi kärsiä käärmefobiasta. Mainittakoon vielä, että Freudin mielestä kaikki spesifit fobiat juontavat loppujen lopuksi juurensa tavalla tai toisella epätäydelliseen oidipaalivaiheen purkautumiseen. Yllä oleva esimerkki on kuitenkin hieman pelkistetty ja yksinkertaistettu, herättääpä se myös runsaasti huvitustakin, joten jätettäköön tulkintojen teko niitä varten koulutuksen saaneen psykoanalyytikon ja asiakkaan väliseksi ongelmaksi. Kotikutoisten selitysten teko nimittäin lähinnä vain nolaa pelkääjää vielä enemmän eikä tarjoa lainkaan lievitystä ongelmiin.
Behaviorististen teorioiden mukaan fobiat ovat opittuja tapoja suhtautua asioihin. Oppiminen tosin voi tapahtua monella eri tavalla. Välttämisehdollistumisessa (avoidance conditioning) ihminen liittää tilanteessa esiintyvän ahdistuksen ja pahan olon sinänsä neutraaliin ärsykkeeseen. Jos ahdistus saa fyysisen muodon, kuten kipu tai voimakas pahoinvointi, tapahtuu näiden ärsykkeiden ehdollistuminen vielä helpommin. Niinpä esimerkiksi myrkkykäärmeitä harrastavalle henkilölle saattaisi kehittyä käärmefobia pureman ja sitä seuraava kuukausien kivun, tuskan ja pahoinvoinnin seurauksena. Tämä kärsimys voi sitten yleistyä ja assosioitua kaikkiin käärmeisiin. Niinpä selvittyään puremasta tämä entinen innokas harrastaja ei enää siedä minkäänlaista muistutusta käärmeistä koska hänen mielessään paha olo on ehdollistunut kaikkiin käärmeisiin liittyväksi.
Toiset ärsykkeet ehdollistuvat helpommin pelon kohteiksi kuin toiset. Öhman, Erixon & Loftberg aiheuttivat keinotekoisen fobian esittämällä koehenkilöilleen diakuvia taloista, kasvoista ja käärmeistä. Diakuvan ilmestyessä taululle he antoivat koehenkilölle myös sähköiskun. Ennen pitkää koehenkilöt oppivat ehdollistumisen kautta reagoimaan dioihin varautumalla sähköiskuun. Mielenkiintoinen havainto kuitenkin oli, että kasvoja ja taloja esittäviin dioihin näin muodostunut pelko hävisi selvästi nopeammin kuin käärmekuviin liittynyt pelko. Pelko siis pysyy toisiin kohteisiin itsepintaisemmin yllä kuin toisiin, ja valitettavasti käärmeet ja hämähäkit ovat tämän pelottavuuslistan kärkisijoilla.
Myös mallioppimisen kautta on mahdollista tulla foobikoksi. Tällöin yksilö oppii pelkäämään ja välttämään tiettyä kohdetta muilta saamansa esimerkin mukaisesti. Itse asiassa tämä oppimisen muoto lienee kohtalaisen yleinen käärmepelkojen synnyttäjä maassamme, joskin onneksi hyvin harvoin se johtaa fobian asteelle. Moni meistä on lapsena vanhempien kanssa metsäpolulla kulkiessaan törmännyt kyyhyn jolloin vanhemmat ovat paniikin sekaisella tiukalla äänensävyllä käskeneet lapsia kauemmaksi ja valitettavan usein myös kouluttaneet käärmettä kovakouraisesti käsiin sattuneen karahkan avulla. Lapsiin tämä reagointitapa sisäistyy yllättävän helposti, sillä heillä itsellään ei ole vielä kykyä tulkita tilannetta objektiivisesti omien havaintojen perusteella. Niinpä myöhemmin nähdessään käärmeen ystävänsä kotona terraariossa hän reagoi sen mallin mukaisesti minkä hän aiempien käärmekohtaamisten aikana on oppinut, siis säikähtäen ja järkyttyen.
Mallioppimisen kautta tapahtuvan pelon syntyminen on todistettu myös kokeellisesti rhesusapinoilla. Minekan suorittamassa kokeessa nuoria rhesusapinoita pantiin hoitamaan voimakkaasti käärmeitä pelkäävät vanhemmat. Kuuden tarkkailutuokion aikana nuoret apinat saivat nähdä aikuisten käsittelevän pelokkaasti sekä oikeita että leikkikäärmeitä. Näiden kuuden kerran jälkeen poikasten pelko oli kasvanut yhtä voimakkaaksi kuin vanhempienkin, vaikka kyseiset nuoret alunperin osoittivat käärmeitä kohtaan silkkaa uteliaisuutta.
Kognitiiviset teoriat kiinnittävät huomiota pelkoihin liittyviin ajatusmalleihin. Pelkotilahan aiheuttaa aina jonkin asteista ahdistusta, mikä puolestaan saa ihmisen tulkitsemaan tilanteen negatiivissävytteisesti. Pelkäävän ihmisen huomio kiinnittyy automaattisesti ärsykkeisiin, jotka ovat pelottavia, eläimen tyyneyttä viestivät merkit ohitetaan ja kaiken lisäksi neutraalitkin ärsykkeet tulkitaan uhkaaviksi. Kuva pelkotilanteesta siis vääristyy ylinegatiiviseksi, mikä tuottaa taas lisää ahdistusta. Nimenomaan sammakkoeläimiin, hyönteisiin ja matelijoihin kohdistuvissa peloissa neutraalien ärsykkeiden tulkitseminen uhkaaviksi lienee suurin ongelma. Erityisesti käärmeiden kaksihaarainen suusta ulos työntyvä kieli koetaan erityisen pelottavaksi ja hyökkäystä enteileväksi. Silloin tällöin esim. leopardigekoilla nähtävä hännän huojunta puolelta toiselle, joka useimmiten kertoo liskon havainneen jotain jännittävää, saatetaan myös tulkita aggressiiviseksi eleeksi. Ja kun lisko päästetään lähelle kättä ja se haistelutarkoituksissa lipaisee kielellänsä sormia, voi liskoja pelkäävä huudahtaa "Se melkein puraisi mua!". On ymmärrettävää, että jos nämä kaikki sinänsä yleensä neutraalit ärsykkeet tulkitaan uhkaaviksi, alkaa kuva koko eläinryhmästä muodostua melko negatiiviseksi. Kun vielä otetaan huomioon samaan aikaan sisällä jylläävä pelko joka kohdistuu tähän uhkaavia elkeitä esittävään eläimeen, alkaa käymään selväksi miksi monet todella kammoksuvat päiviemme piristyksiä.
Yllä kuvattujen kognitiivisten vääristymien olemassaolo on kokeellisesti todistettu. Tomarken, Mineka & Cook (1989) esittivät kahteen eri ryhmään kuuluville koehenkilöille, käärmeitä ja hämähäkkejä pelkääville ja ei-pelkääville, diakuvia sienistä, kukista, käärmeistä ja hämähäkeistä. Kuvan jälkeen seurasi satunnaisesti joko lievä sähköisku, äänimerkki tai pelkkä hiljaisuus (ei lainkaan seurauksia). Jälkeen päin koehenkilöitä pyydettiin arvioimaan mihin kuviin liittyi eniten sähköiskuja. Ei liene kovinkaan yllättävää, että käärmeitä ja hämähäkkejä pelkäävät koehenkilöt arvioivat sähköiskuja seuranneen enemmän näitä pelottavia kohteita (käärmeet ja hämähäkit) esittävien kuvien jälkeen. Samat koehenkilöt raportoivat sähköiskujen olleen myös voimakkaampia hämähäkki- ja käärmekuvien yhteydessä verrattuna sieni-ja kukkakuviin. Peloista kärsivät siis arvioivat pelon kohteen selkeästi vaarallisemmaksi ja negatiivisemmaksi kuin se todellisuudessa onkaan.
Edellä esitettyjen muutamien teorioiden lisäksi on esitetty joukko biologisia tekijöitä, joiden ajatellaan altistavan fobioihin. Erityistä huomiota on kiinnitetty autonomiseen hermostoon, jonka sympaattisen hermoston kohonnut aktivaatiotaso näyttäisi herkistävän fobioiden synnylle. Joillakin tilastollisilla tutkimuksilla on pyritty kartoittamaan myös fobioiden periytyvyyttä, ja taipumus spesifien fobioiden (joihin siis eläinfobiat kuuluvat) saamiseen näyttäisi näiden tutkimusten valossa kulkevan perimässä.
Fobia on harvoin kuitenkaan vain yhden ongelman seurausta, vaan spesifin fobian taustalta löytyy yleensä useita syitä. Fobian syntyaikoihin saattaa yksilön elämäntilanne ollut vaikea, hänen persoonallisuuden rakenteensa saattaa olla altis foobisille oireille tai hänen sympaattinen hermostonsa saattaa olla keskivertoa aktiivisempi. Näiden altistavien tekijöiden lisäksi hänen kuvansa vaikkapa hämähäkeistä saattaa vanhempien perusteettomista varoituksista johtuen olla alunperinkin melkoisen negatiivinen ja siksi ei vaadita paljoakaan negatiivisia kokemuksia hämähäkkien seurassa fobian syntymiseksi.
Fobioiden hoito
Urbaani legenda kertoo potilaasta, joka saapui lääkärin vastaanotolle, väänsi itsensä hyvin erikoiseen asentoon ja sanoi huolestuneena:" Kun mä meen tähän asentoon niin mua sattuu niskaan." Lääkärin hoito-ohje oli:" Älä mene siihen asentoon." Niinpä ennen kuin pelkojakaan ruvetaan hoitamaan on syytä pysähtyä hetkeksi miettimään onko hoitoon todella syytä. Meistä alan harrastajista on toki kurjaa, kun kaikki vieraamme eivät ole innokkaita kokeilemaan miltä käärme tuntuu kädessä, ja vielä kurjempaa on kun samat moukat eivät ole innostuneita ruokkimaan rakasta iguaaniamme. Tämä tuskin antaa kuitenkaan vielä aihetta suurempiin toimiin.
Jos kuitenkin todetaan ihmisen selvästi kärsivän johonkin terraarioeläimeen kohdistuvasta pelosta voidaan ensin yrittää muutamia jokamiehen kotikonsteja. Ensin on paikallaan pohtia mistä pelko on tullut ja mikä täsmälleen eläimessä on se joka pelottaa. Valitettavan usein taustalta paljastuu joku törppö, joka on kesälaitumelta poiminut käärmeen ja nokkelana poikana viskannut sen kaverinsa naamalle. Tämän jälkeen ihminen ei sitten enää siedäkään käärmeitä silmissään. Mikäli pelon taustalta löytyy joku tämän kaltainen selkeä tapahtuma tai ihminen osaa itse tarkalleen sanoa mikä eläimessä on se joka pelottaa, saattaa henkilö päästä eroon pelostaan pelkästään olemalla tekemisissä vastuuntuntoisen terraarioharrastajan kanssa, saadessaan eläimen tavoista tietoa tai nähdessään kuinka eläintä käsitellään.
Jos päätät yrittää auttaa tuttavaasi pelosta eroon, kaikkein tärkeintä on muistaa edetä pelkääjän ehdoilla ja antaa hänelle tarpeeksi aikaa. Kun muistetaan, että yleensä eläimiin kohdistuvat pelot saavat alkunsa 7-9 vuoden iässä, ei sen poistaminenkaan käy käden käänteessä. Kun ihminen on oppinut välttelemään tiettyä eläintä jopa vuosikymmeniä, saattaa pelkästään eläintä lähestymisen ajatukseen tottuminen kestää hyvän tovin.
Toinen mielessä pidettävä asia on että toisen pelkoa ei missään nimessä tule vähätellä. On toki niin, että paikoin pelot tuntuvat ulkopuolisesta järjettömiltä, mutta fobian määritelmästä muistettakoon että ne tuntuvat pelkääjästä aivan yhtä järjettömiltä. Fobiat eivät myöskään ole teeskentelyä tai keino hakea huomiota, sillä todellisen fobian esittäminen on melko vaikeaa ja pidemmän päälle roolissa on erittäin hankala pysyä. Kaiken lisäksi foobikot saattavat kokevat pelkonsa kiusallisina tai noloina, joten ei vaadita kuin yksi väärä letkautus ulkopuolisen suusta ja aiheeseen ei enää koskaan palata.
Ja sitten vain pelon kimppuun. Riippuen siitä, mikä eläin ja mistä pelossa on kyse, tarjoa tietoa ja korjaa vääriä käsityksiä aina tarpeen tullen. Älä kuitenkaan tuputa tietoa, älä painosta äläkä kiirehdi. Terraariot pidettäköön kiinni kunnes pelkääjä itse on valmis niiden avaamiseen, ja sama pätee eläimen ottamiseen ulos terraariosta. Vasta kun pelkääjä itse uskoo selviävänsä tilanteesta edetään seuraavalle tasolle ja näin hiljalleen tutustutaan eläimeen. Jos pelko on tarpeeksi lievä alun perin eikä sen taustalla ole mitään sen suurempaa psykodynamiikkaa, saattaa ihminen näin päästä eroon häiritsevästä pelostaan. Mitään matelijoiden intohimoista harrastajaa hänestä tuskin tulee, mutta kenties hän oppii elämään niiden kanssa rauhallista rinnakkaiseloa.
Usein terraarioeläimiin kohdistunut pelko on voimakkaasti yhteydessä myös inhoon, ja esimerkiksi käärmettä ensikertaa koskevat yleensä alkavat näkemään käärmeen uudessa valossa todettuaan ettei se olekaan kylmä ja limainen. Niinpä ystävän pehmittelyssä saattaa olla hyödyllistä nojata varsinaisen pelon poistamisen ohella myös inhon poistamiseen.
Joskus fobia saattaa olla niin voimakas ettei ihminen kykene edes ajattelemaan pelkäämäänsä eläintä, katsomaan siitä kuvia tai olemaan minkään muunkaan kanssa tekemisissä mikä vähänkään muistuttaa kammon kohteesta. Tällaisissa tapauksissa on paras unohtaa noitatohtorin ammatti ja kääntyä psykoterapeutin puoleen.
Ammatilliset hoitomuodot
Psykoanalyyttisiä terapiamuotoja on lukuisia. Kaikille yhteinen piirre kuitenkin on nähdä fobiat vain oireina vietin torjumisesta. Niinpä psykoanalyysin tehtävänä on hiljalleen paljastaa tämä tukahdutettu vietti ja siten vapauttaa asiakas kärsimistään oireista. Mutta koska alunperin nämä vietit on torjuttu tietoisuudesta liian ahdistavina ei terapiaa voida kohdistaa suoraan oireisiin jotka nimenomaan kehittyivät suojaksi ahdistavaa yllykettä vastaan. Niinpä oireita ja niiden takana olevia viettejä on lähestyttävä hieman kiertotien kautta psykoanalyysille ominaisten tekniikoiden (vapaan assosiaation menetelmä, unien tulkinta jne.) avulla, sillä suora lähestyminen lisäisi vain vietin torjuntaa eikä siihen siten päästäisi käsiksi lainkaan.
Behavioristiset terapiat painottavat oppimismekanismeja häiriöiden synnyssä. Jos jokin häiriö on opittu, se voidaan myös oppia pois. Tunnetuin näistä terapiamuodoista lienee systemaattinen poisherkistäminen, jota käytetään myös paljon lentopelon hoidossa. Käytännössä systemaattinen poisherkistäminen etenee kutakuinkin seuraavasti.
Kun pelon kohde on määritelty, laaditaan lista pelkoa herättävistä tilanteista. Vähiten pelkoa herättävä tilanne asetetaan listalle ensimmäiseksi ja viimeiseksi tavoitteena oleva, eniten pelkoa herättävää tilanne. Listan alkupäässä voisi olla esimerkiksi käärmeitä käsittelevän tekstin lukeminen tai käärmekuvien katseleminen, huipulla taas vaikkapa viljakäärmeeseen (Pantherophis guttatus) koskeminen. Listan laatimisen jälkeen henkilö opetetaan rentoutumaan tehokkaasti. Koko terapia perustuu havaintoon, että ihmisen ollessa täysin rentoutunut hän ei voi pelätä tai tuntea ahdistusta. Toisin sanoen kun pelko alkaa nostaa päätään, katkaistaan sen selkäranka rentoutumalla.
Kun potilas hallitsee rentoutumisen täysin, lähdetään liikkeelle aiemmin laaditun listan alusta. Esimerkkimme mukaisesti potilas siis laitettaisiin lukemaan käämeitä käsittelevää tekstiä pieni pätkä, ja tämän jälkeen hänet rentoutettaisiin. Samaa toistetaan kunnes potilas ei tunne enää ahdistusta lukiessaan kyseistä tekstipätkää, jolloin tulee aika siirtyä seuraavalle tasolle. Näin edettäessä potilas alkaa lopulta tuntemaan olonsa turvalliseksi käärmeiden läsnä ollessa ja mikä parasta, hänelle on annettu itselleen keino päästä pelosta eroon eli rentoutuminen. Tämä vielä lisää tilanteen hallinnan tunnetta, ja esimerkin kaltaisissa spesifeissä fobioissa systemaattinen poisherkistäminen puolustaa erinomaisesti paikkaansa.
Myös mallioppimista käytetään hyväksi fobioiden poistossa. Tällöin potilas seuraa ensin terapeutin tai jonkun muun henkilön suoriutuvan pelottavasta tilanteesta ja toimii sitten itse perässä. Jos henkilö kärsisi vaikka kilpikonnakammosta, saattaisi hän katsella kuinka joku henkilö rauhallisesti käsittelee tai muuten toimii kilpikonnien parissa joutumatta hankaluuksiin. Opittuaan näin mallioppimisen kautta ettei toiselle käynyt kuinkaan hän sitten uskaltautuu itse samaan tilanteeseen ja havaitsee ettei konnissa oikeastaan ollutkaan paljoa pelättävää. Itse asiassa aiemmin mainitut kotikonstithan lepäävät juuri tämän ilmiön varassa, joskin varsinaisena terapiamuotona mallioppimista käytetään paljon tarkemmin suunniteltuna ja monisyisemmin.
Kaikkein radikaalein behavioristinen terapiamuoto lienee altistaminen, jota käytetään nykyisin lähinnä viimeisenä oljenkortena. Tällöin pelkääjä yksinkertaisesti asetetaan tekemisiin pelkäämänsä objektin kanssa, esim. hämähäkkejä pelkäävälle pannaan lintuhämähäkki kädelle. Tämän seurauksena pelkääjä ahdistuu erittäin voimakkaasti ja kokee olonsa äärimmäisen epämiellyttäväksi. Jossain vaiheessa pelon selkä kuitenkin taittuu ja paniikki alkaa hiljalleen laskea. Tällöin potilas yleensä havaitsee että itse asiassa kohde ei olekaan vaarallinen eikä vie häneltä henkeä, ja tämän valaistumisen ansiosta hänen pelkonsa uskotaan kaikkoavan. Itse asiassa tämä hoitomuoto on osoittautunut juuri hämähäkkifobioiden kohdalla erittäin tehokkaaksi ja pelkästään yksi altistuskerta on riittänyt fobian voimakkuuden selvään laskuun. Mutta kuten sanottu, tämä tekniikka on äärimmäisen rankka ja yleensä viimeinen vaihtoehto, joten älköön kukaan ruvetko tätä kotikonstina käyttämään.
Oppimisterapioita käytetään myös palkitsemisen muodossa. Tällöin unohdetaan välttämiskäyttäytymisen takana oleva pelko ja keskitytään pelkästään kohteen välttämisen loppumiseen. Niinpä potilasta palkitaan esimerkiksi kannustamalla tai kehumalla jokaisesta pienestäkin teosta, jonka hän tekee lähestyäkseen kohdetta. Näin hänen toivotaan hiljalleen pääsemään eroon peloille ominaisesta kohteen välttelemisestä.
Paikoin palkitsemista käytetään myös poisherkistämisen rinnalla. Tällöin alussa, kun pelko on suuri, käytetään rentoutumista ja myöhemmissä vaiheissa keskitytään välttelemisen poistamiseen palkitsemisen kautta. Usein käy nimittäin niin, että jos tiedämme jonkun henkilön pelkäävän jotakin, alamme vahingossa suurentelemaan tilannetta. "Hei varo, sä oot tosi lähellä sitä hämähäkkiterraariota!", kiljaisemme hyvää tarkoittaen. Tämän kaltaiset kommentit kuitenkin itse asiassa vain lisäävät sekä potilaan itsensä että muiden ihmisten tietoisuutta potilaan pelosta ja siten vain vahvistavat pelkoa. Vahvistaminen terapiamuotona pyrkii vaikuttamaan ihmiseen täsmälleen päinvastoin eli kannustamalla häntä kohtaamaan pelkonsa.
Suhtautuminen kognitiivisiin terapioihin spesifien fobioiden hoidossa on paikoin ristiriitaista. Kuten muistetaan, kognitivistit painottavat virheellisiä ja järjettömiä ajatusmalleja pelkotilanteissa, ja terapiat keskittyvät nimenomaan näiden automatisoituneiden ajatusmallien paljastamiseen. Kritiikki on kohdistunut siihen ongelmaan, että spesifit fobiathan ovat potilaankin silmissä jo valmiiksi järjettömiä. Niinpä paljastamalla näitä irrationaalisia ja epäloogisia ajatusmalleja ei ole paljoakaan saavutettavaa. Toisaalta useat näistä ajatuksista ja tulkinnoista pelkotilanteessa ovat niin automatisoituneita ettei potilas välttämättä itse kykene niitä tiedostamaan. Siksi itse tilanteessa syntyvien ajatusmallien ruotiminen tarkasti saattaa kuitenkin joiltakin osin poistaa pelkoa, toisaalta myös kognitiivisessa terapiassa tehtävien itsensä käskemisen ohjeet saattavat lisätä hallinnan tunnetta pelkotilanteessa. Eikä toki tule unohtaa terapiatilanteissa aina syntyvää vuorovaikutussuhdetta ja muita terapiaan liittyviä ilmiöitä jotka eivät ole varsinaisesti tekniikasta riippuvaisia, joten puhtaista kognitiivisista terapioistakin on hyötyä fobioiden hoidossa.
Kognitiivisia ja behavioristisia hoitomuotoja voidaan myös yhdistää. Michelle G. Craske (1999) kuvaa hyödylliseksi seuraavaa toimintamallia hämähäkkifobian kohdalla. Terapia aloitetaan tavanomaisesti ongelman määrittelyllä ja pohditaan sen syntyä oppimisnäkökulmasta. Eläintä koskevan yleistiedon kartuttua keskitytään väärinkäsitysten korjaamiseen ja potilaalle tarjotaan oikeaa tietoa eläimestä, kuten sen liikkumatavoista, ravinnosta ja puolustuskeinoista. Lisäksi potilaalle näytetään mallia eläimen oikeaoppisesta käsittelystä. Tämän jälkeen keskitytään niihin kognitiivisiin vääristymiin joiden perusteella potilas näkee eläimen vaarallisena ja käytännössä perehdytetään hänet näihin pelon kohteisiin aluksi kuvien kautta ja lopulta hänet pannaan itse käsittelemään eläintä. Terapiassa pyritään myös mahdollisimman monimuotoiseen hoitoon, jolloin potilaalle esitellään useita eri lajin hämähäkkejä ja hänet pannaan niiden kanssa tekemisiin mitä erilaisimmissa konteksteissa, kuten kotona, työpaikalla ja kadulla. Myös tehtävät eläimen parissa vaihtelevat, toisinaan potilas nostaa paperin päällä olevan hämähäkin ilmaan, toisinaan taas katselee sitä vaikkapa lasipurkin läpi. Potilaalle annetaan myös kotiläksyjä, kuten hämähäkkidokumenttien katselua, hänet käsketään vierailemaan eläintarhassa yms. Monimuotoisella terapialla päästään tehokkaasti käsiksi yleistyneeseen pelkoon eikä hoito siten rajoitu vain tietyn hämähäkkilajin pelkoon tietyssä tilanteessa. Tässä kuvatun kognitiivisbehavioristisen terapian erityinen hyöty on tapaamiskertojen rajallisuus, jolloin työskentely fobian kimpussa on tehokasta eikä terapia jatku tolkuttoman pitkään.
Psykoterapioiden ohella spesifejä fobioita pyritään hoitamaan myös tarpeen tullen erilaisin lääkkein. Tämä kemiallinen fobianhoitokeino lienee kaikille tuttu, onhan Suomessakin otettu pullosta rohkaisua jo lukuisten sukupolvien ajan. Vaikka psyykelääkkeillä on ehdottomasti puolensa, kannattaa nimenomaan hyönteisiin, sammakkoeläimiin tai matelijoihin liittyvien pelkojen kohdalla harkita tarkoin niiden tarpeellisuus kahdesta syystä. Toisaalta, näihin eläimiin kohdistuvat pelot hyvin harvoin rajoittavat elämää ja siten lääkehoito saattaa olla turhaa. Lääkkeethän ovat vain ahdistusta lievittäviä, rauhoittavia lääkkeitä, puhtaasti tiettyä pelkoa poistavaa lääkettä ei tietenkään ole. Toisekseen fobioita pystytään hoitamaan myös perinteisten psykoterapioiden avulla, jotka usein antavat yksilölle itselleen keinot hallita ja käsitellä pelkoaan, kun taas pelkkä lääkehoito siirtää hallinnan yksilön ulkopuolelle pilleripurkkiin. Näistä syistä itse näen psykoterapian tarpeelliseksi pääasiallisena hoitokeinona spesifejä fobioita vastaan ja lääkehoitoa voidaan käyttää terapian rinnalla oireita lievittämään, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
Mahdollisuudet ammattiavun saantiin pelkojen poistamiseksi vaihtelevat paikkakunnittain. Tarvittaessa käänny yksityisen psykoterapeutin puoleen tai ota yhteys paikalliseen terveyskeskukseen tai mielenterveystoimistoon. Fobioista on turha kärsiä yksikseen kun ongelmaan yleensä löytyy helpotustakin, joten rohkeasti apua hakemaan jos käärme kammoksuttaa!
Lähteet
Craske, Michelle G.,1999: Anxiety Disorders : Psychological Approaches to Theory and Treatment. Westview Press, USA. 425 s.
Davison, Gerald C., Neale, John M., 2000: Abnormal Psychology 5th ed. John Wiley & Sons, Inc. 565s
Freud, Sigmund, Breuer, Josef, 1995: Studier i hysteri. Centraltryckeriet, Borås. 318 s.
Kaplan, Harold I., Sadock, Benjamin J., 1985: Comprehensive Textbook of Psychiatry/ IV. Williams & Wilkins, Baltimore, USA. 2054 s.
© Psykoherp/Teemu Heino
Sivun saa tulostaa omaan käyttöön tai siitä kiinnostuneille, lähde (www.outoot.us) on kuitenkin aina mainittava.
Myyminen tai julkaiseminen ilman tekijän lupaa ehdottomasti kielletty.