Pääsisäänkäynti Korin vanhaan kaupunkiin.

Korkea rakennus keskellä on renessanssin aikainen palatsi, jota tosin ei koskaan saatu aivan valmiiksi. Oikealla näkyy hieman reunaa vuonna 1808 rakennetusta Jugoslavian alueen vanhimmasta teatterista.

Kotorin kuuluisin kohde, roomalaiseen tyyliin rakennettu St. Tryphonin katedraali vuodelta 1166. 1667 maanjäristyksessä tuhoutui osa kirkosta, joka korjattiin barokkityylillä. Vuonna 1987 täällä tehtiin kaivauksia, jolloin katedraalin alta löytyi vielä vanhempi kirkko 800-luvulta.

Hellettä paossa

Kotorin vanhan kaupungin pohjoisportti. Tässä vaiheessa matkaa oli jo jouduttu puhumaan ja sönköttämään niin montaa kieltä, että en malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni nähdessäni sinisen paidan, jossa oli keltainen risti. Pettymyksekseni mies ei kuitenkaan ollut ruotsalainen, mutta muutoin kyllä varsin mukava heppu. Ja kun aikani häntä kuulustelin kävi ilmi, että hän oli naimisissa ruotsalaisnaisen kanssa. Mutta en sitten päässyt kuitenkaan ruotsia puhumaan :( 

Paikallinen liikenne oli mielipuolista, mutta onneksi moottoripyöräilijät ovat hyvin varustautuneet...

Kujat olivat kaupungissa kapeita. Tämän kujan päästä lähtivät kiveen hakatut portaat (1350 askelmaa) Kotorin takaiselle vuorelle, jonka päällä sijaitse St. Ivanin linnoitus. Ja sinnehän piti päästä, joten ei kun kiipeämään.

Näkymää portailta.

Muuria ja portaita

Näkymää Kotorin lahdelle. Sojokkipuut ovat sypressejä. Niitä kuulemma on ollut jossain päin  tapana istuttaa jonkun kuoleman muistoksi. Myös hääparia varten näitä istutettiin, tosin vaihtoehtoisesti sai istuttaa myös 20 oliivipuuta..

Vaan kuinkas sitten kävikään. Puoleen väliin päästyämme alkoi lähestyä hirvittävä sade (oikealla takana). Aiemmin mainitseman slovenimies tuli ruotsalaisvaimonsa kanssa hieman meidän perässä ja mies tarjoutui ottamaan tämän kuvan. Lopuksi hän totesi, että "I think you're going to appreciate this angle". Yes we do, thank you! Ja tässä päästiin sentään puhumaan ruotsiakin kun tervehdimme ruotsalaisvaimoaan sanomalla "Hej!" No, suomalainenhan ei vähästä lannistu, joten Teemu uhosi kovaan ääneen, että kyllähän tästä vuoren päälle kiivetään vaikka vähän sataisikin. Siis ei kun ylöspäin. 

Edellinen kuva on otettu näkyvän 1500-luvulla rakennetun Gospe od Zdravlja-kirkon (Chape of Our Lady of Salvation) edustalla. Tähän asti päästyämme alkoi ukkonen paukkua toden teolla ja vuoren päällä salamoi. Äskeisestä uhosta ei enää ollut tietoakaan ja niinpä aloitimme hirivittävän juoksun portaita alas ehtiäksemme kaupunkiin takaisin ennen kuin saderintama saavuttaisi meidät. Meillähän oli nimittäin vain hellevaatteet päällämme, ei sateenvarjoja tai vaihtovaatteita. No, onneksi vielä jalat liikkuivat sen verran, että ehdimme suojaan juuri parahiksi.

Tuo linnoitus jäi siis saavuttamatta :(

Vuoren rinnettä kulkevaa muuria. Kokonaisuudessaan kaupunkia ympäröi 4,5 km muurit.

Ja ettei totuus unohtuisi, on Montenegrossa myös toinen puoli. Tätä puolta tosin on hyvin vähän vauraammalla rannikolla näkyvissä, köyhässä sisämaassa sitäkin enemmän.

Freud innostuisi tämän vuoren muodoista. Jos jollain niin tällä vuorella kuuluisi laskea pyllymäkeä :D

Muurahaisten Via Baltica. Tämä muurahaispolku jatkui näin selkeänä liki 50 m.

Viimeisenä iltana eräs paikallinen johon tutustuimme, vei meidät Sveti Stefanin kaupunkiin, jonne matkaa oli arviolta n. 10 km.

Vasemmalla aivan takana näkyy Budvan kaupunki, jossa siis me asuimme. Tällä puolella keskellä olevaa niemeä sijaitsee Becici, joka on täynnä fiinejä hotelleja ja meininki on kuin pahemmassakin turistikohteessa.

Sveti Stefan on alun perin ollut kuvassa oikealla näkyvä pieni kalastuskylä, joka on irti mantereesta n. 100 m. N. 50 vuotta sitten joku sai loistoidean muuntaa koko kylän asunnot luksushotelliksi, ja sai vieläpä toteuttaa tämän ideansa. Sodan aikana alue pääsi pahasti rappeutumaan mutta nyt se on taas remontoitu kukoistukseensa. Puolihoidon hinta on n. 150-200 euroa hlö/vuorokausi.

Normaalisti hotellialueelle maksaa sisään ja tähän aikaan se oli jo suljettu. Kuitenkin kun vartijoille sopivasti esitimme surkeaa ja mainitsimme olevamme Suomesta, aukenivat nämäkin ovet meille.

Sveti Stefanin hotellin alue yölliseen aikaan.

Ja mikäs kylä se olisi ollut, ellei siellä olisi kirkkoa. Nyt siis hotellin asukkailla on oma kirkkonsakin.

Sellainen oli siis reissumme Montenegroon, kiitos kun jaksoit selata kuvat loppuun asti. Valitettavasti kuvista ei käy ilmi matkan suurinta antia, nimittäin keskusteluita paikallisen väestön kanssa niin tapakulttuurista kuin ajatuksista menneestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Sekä ihmiset että maisemat olivat matkalla vaikuttavat, joten voimme vilpittömästi suositella  Montenegroon matkustamista.