Tällä hetkellä kotoamme löytyy: 

(HUOM! Kuvat suurenevat niitä klikkaamalla)

Aleksanteri, kuoriutunut -99, viettää pääosin päivänsä oikean puoleisen kuvan tapaan oksan nenässä kököttäen ja ympäristöä tarkkaillen. 

Tässä on Mathilda, syyskuussa -02 kuoriutunut parta-agama. 

Malik, leopardigekko, kuoriutunut syksyllä 2001. Oikean puoleisessa kuvassa on menossa nahanluonti. Leopardigekoilta nahka lähtee kokonaan kerrallaan ja lisko syö myös irti lähtevän nahan. Kuvassa on vanha nahka lähtenyt jo päästä ja jaloista, selkä ja häntä on vielä luomatta. Koko toimitukseen menee aikaa parikymmentä minuuttia.

Verneri,vuonna -98 kuoriutunut leopardigekko, joka on myös ensimmäinen matelijamme. Tästä se kaikki alkoi... 

Nuutti, krokotiilisalamanteri (Tylototriton verrucosus).  Ulkomuodostaan huolimatta se ei siis ole lisko vaan sammakkoeläin. Huvittavia otuksia, jotka pääasiassa vain makailevat, mutta silti niiden olemuksessa on jotain vetoavaa melankoliaa. Melankoliaa herättää myös tämän lajin kohtalo, jota on luonnollisilta seuduiltaan pyydystetty täysin surutta siinä määrin, että joiltakin luonnollisilta alueiltaan se on hävinnyt jo kokonaan. 

Roope (ylemmät kuvat) on niin monen muun punakorvakilpikonnan tapaan heitetty oman onnensa nojaan luontoon, missä sillä ei kovin suuria selviytymismahdollisuuksia olisi ollut pidemmällä aikavälillä. Onneksi tämäkin konna oli poimittu talteen ja toimitettu asiantunteviin käsiin, mistä se sitten uudelleen sijoitettiin, tällä kertaa meille. Tutustuminen Suomen luontoon oli ollut sen verran rajua, että Roope sairastui kilpimätään, mikä onneksi on parannettavissa. Sen kilpi on kuitenkin aika kuhmuinen, seuraus väärästä ravinnosta aiemmassa elinpaikassansa. Verrattuna muihin löytökonniin Roope kuitenkin oli suht' hyvässä kunnossa ja paraneminen tapahtui aika vähin vaivoin, vaikka antibiootteja tähän tarvittiinkin.

Roosa (alemmat kuvat) tuli kotiimme muutama kuukausi Roopen jälkeen. Alunperin se oli tuotu Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen erään tytön toimesta, joka puolestaan oli pelastanut sen edelliseltä omistajaltaan joka uhkasi tappaa konnansa. Tullessaan meille Roosa oli kutakuinkin Roopen kokoinen, vaikka oletettavasti sillä oli ikää jo n. 5 vuotta. Roosa oli elänyt ison osan elämästään kylpyammeessa jossa oli vain vähän vettä pohjalla, ja niinpä Roosalla meni ensin hetki ennen kuin se oppi edes uimaan, aluksi uinti oli nimittäin enemmänkin paniikin omaista räpistelyä. Se oli myös tolkuttoman pelokas, ensimmäisten parin kuukauden aikana se ei suostunut tulemaan kilvestään ulos jos joku liikkui sen kanssa samassa huoneessa. Myös ravintopuoli oli jäänyt edellisessä kodissa kehnonlaiseksi - käytännössä se ei liene saanut ruokaa juuri lainkaan ja niinpä alkukankeudesta päästyään se alkoikin ahmimaan ruokaa toden teolla - kahdeksan muikkua kertahumauksella ei ollut temppu eikä mikään. Meitä se tosin ihmetytti, en nimittäin usko että olisimme saaneet tungettua kahdeksaa kalaa sinne kilven sisään edes vaikka se olisi ollut tyhjä ;)  (punakorvien hoito-ohjeen löydät Virpi Louhin sivuilta)

Iippo, muurigekko( Tarentola mauritanica). Sen vaiherikkaasta päätymisestä kotiimme voit lukea täältä. Oikeanpuoleisessa kuvassa taisi paparazzi yllättää hieman huonoon aikaan ja niinpä tähti päätti piiloutua kuvaajalta. 

Seuraava karkulainen Espanjasta. Onnimanni edustaa lajia helmisisilisko (Timon lepidus), eli se on Suomenkin luonnossa elelevän sisiliskon (Zootoca vivipara) jonkin verran läheinen sukulainen. Tästä liskosta tulee kuitenkin hyvin paljon kookkaampia, vartaloa kertyy n. 20 cm ja kokonaispituus on  jonkin verran yli 60 cm. Onnimanni saapui siis Espanjasta kiinankaalien mukana, päätyi HESY:lle  ja sieltä sitten meille. Onneksi Onnimannille maistui myös ruoka rankasta reissusta huolimatta, joten sen sopeutuminen uuteen elinympäristöönsä sujui oikeastaan ilman suurempia ongelmia. Korkeakulttuurista pitäville tarjotaan Onnimanniin liittyvää hengenravintoa täällä.

Nelivarvaskilpikonna (Agrionemys horsfieldii) Nuppu. Suurella todennäköisyydellä sekin on aikoinaan luonnosta kerätty ja salakuljetettu Suomeen. Maahamme saavuttuaan se on ollut vuosia kelvottomassa hoidossa, mistä merkkinä ovat mm. kilven reunimmaisten laattojen, marginaalien, yläpuolella olevat syvät ja leveät uurteet (kuvassa vaaleammat alueet kilvessä) ja muutoin liian pieni kilpi verrattuna konnan kokoon. Tämän jälkeen konna on syystä tai toisesta päätynyt eräälle pariskunnalle, joka on jo vuosia ottanut vastaan ei-toivottuja kilpikonnia, ja heiltä konna sitten on sijoitettu eteenpäin lastenkotiin. Ikävä kyllä lastenkodin saamat hoito-ohjeet olivat yhä edelleen vääriä, ja niinpä sielläkin konnalle on  tarjottu mm. puuroa ja muuta kilpikonnalle sopimatonta ruokaa. Minä menin puolestani tuohon lastenkotiin kesätöihin kesällä 2003  ja pian tulimme yhdessä siihen tulokseen, että on parempi etsiä konnalle uusi koti. Tarjouduin hoitamaan konnan kuntoon ja suunnitelmana oli kuntoutuksen jälkeen vihdoin sijoittaa se asiallisiin oloihin jonkun muun kotiin. Tosin tässä vaiheessa olin itse vielä epävarma saako konna edes pitää henkikultaansa moisen vuosien jatkuneen laiminlyönnin jälkeen. Iloksemme kuitenkin eläinlääkäri totesi konnan kunnon olosuhteisiin nähden hyväksi. Kilpi toki on epämuodostunut ja lisäksi siinä on parantumassa olevan kilpimädän merkkejä, mutta ei mitään suurempaa vaivaa kuitenkaan, minkä takia se olisi jouduttu lopettamaan.  Oikealla ravinnolla ja olosuhteilla sekä myös runsaasta parvekkeella nauttimastaan auringonvalosta johtuen konna muuttui täysin eri eläimeksi parissa viikossa - flegmaattisesta ja paikallaan makoilevasta onnettomasta oliosta tulikin esiin rasittavuuteen asti pitkin asuntoa kolisteleva nelivarvas. Ja kuten varmaankin saatoit jo arvata, aika pian uudelleen sijoittamisen suunnitelmasta luovuttiin ja Nupustakin tuli kotimme vakiokalustoa.

Lucas, lajiltaan Teratolepis fasciata. Syntynyt tammikuun alussa 2005. Näitä olen metsästänyt vuosia ja vihdoin odotus palkittiin kun löytyi myynti-ilmoitus ruotsin herppifoorumilta. Kyseessä oleva laji on Pakistanin kuivilta seuduilta peräisin  ja liskot elävät maassa. Mutta kertakaikkisen hienoja liskoja ne ovat, vihertykää kateudesta! :D

Nämä kaksi n. 13-15 cm kokoisiksi kasvavat maassa elävät Paroedura picta lajin gekot ovat kotoisin Madagaskarin kuivemmista osista. Oikealla Valpuri, joka on tavallisempaa värimuotoa. Vaemmalla Alma, joka on nk. raidallinen värimuoto selässä olevan raidan vuoksi. Molemmat ovat kuoriutuneet lokakuussa 2006.

Jokaisella pojalla pitää olla kotonaan myös ötököitä. Niinpä olemme onnistuneet haalimaan itsellemme vaihtelevan määrän kummitussirkkoja, Extatosoma tiaratum . Kiinnostavia hoidokkeja nämäkin, suosittelen. Jos kiinnostus heräsi, surffaa osoitteeseen Sirkat.net

Tämän sivuston omistajat ja yllä olevien eläinten nöyrät palvelijat Minka ja Teemu. Kuvat on otettu kesällä 2006 lomamatkalla Montenegrossa. Tirkistelynhaluiset voivat surffia osoitteeseen lomat.html katsoakseen kuvia Azoreilta ja Montenegrosta.

© Psykoherp/Teemu Heino

Sivun saa tulostaa omaan käyttöön tai siitä kiinnostuneille, lähde (www.outoot.us) on kuitenkin aina mainittava. 

Myyminen tai julkaiseminen ilman tekijän lupaa ehdottomasti kielletty.