Terraarion rakentaminen

Niinhän siinä käy, että matelijaharrastuksen jatkuessa alkaa eläimiä kertymään nurkkiin, ja jossain välissä on pakko keksiä luovia ratkaisuja lisätilan löytämiseksi tai oman elintilan lisäämiseksi. Pitkällisen jahkailun jälkeen oli sitten minunkin pakko ryhtyä toimeen, kun eläimet alkoivat heräillä talvilevoiltaan ja moni tarvitsi kipeästi suurempaa terraariota asuttavakseen. Seuraavassa kerrotaan tämän terran rakentamisesta, se ei missään nimessä ole varsinainen terran rakennusohje, ainoastaan raportti siitä, kuinka homman itse hoidin. Katsokaahan, minä en ole mikään taitava nikkari, enkä voi väittää edesä pitäväni moisesta puuhasta pidemmän päälle. Näin ollen tiedot ja taidotkaan eivät ole sillä tasolla, että tohtisin ruveta muita tällä saralla neuvomaan, jääköön se pätevämpien ihmisen huoleksi. 

Alkuvalmistelut

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanotaan. Ja epäilemättä siinä varmasti piilee totuuden siemen. Mutta entäs kun se suunnittelu on niin pirun tylsää?! Sitäpaitsi on akkamaista suunnitella jotakin pikku laatikkoa, tosimies ryhtyy toimeen ja toteaa, että on se kumma jossen minä nyt yhtä laatikkoa saa kasatuksi! Tärkeimmäksi alkuvalmisteluksi jääkin siis oikean taustamusiikin löytäminen, ja se ei olekaan helppo tehtävä se. Kokemuksen syvän rintaäänen voikin unohtaa ja turvautua tenorityyppiseen laulantaan Stratovariuksen tyyliin. Eikä Nightwishkään jää pekkaa pahemmaksi. Tosin jos naapurissasi asuu keski-ikäinen herttainen amerikkalaisnainen, niin lienee parempi tyytyä vain kesäradiosta tulviviin hanurisävelmiin. Niitä on mukava sitten tosiraksamiehenä säestää omilla hanurisävelillä...

No, totuuden nimissä on todettava että syyllistyin hienoiseen akkamaisuuteen ja piirtelin paperille viivottimen ja lyijärin avulla terraariot ja erityisesti niiden mitat. Itse asiassa olin varsinainen Miss Suomi, sillä laskeskelin jopa tarkasti nämä pituudet ja muistin niistä vähentää myös tarvittaessa vanerilevyjen leveydet. Ja usko pois, kivempi se on ruuvata oikeaan mittaan sahattuja vanerilevyjä vaikka kietaisuhame päällä kuin yrittää äheltää yhteen lonkkatuntumalla pätkittyjä levyä rakennushaalarit jalassa. 

Kun sain terraarion vihdoin piirrettyä paperille, piti sen jälkeen päättää tuuletusaukkojen ja liukuovien aukkojen koot. No, ratkaisin asian loppujen lopuksi fiilispohjalta ja hieman muita terraariota apuna käyttäen. Tuuletusaukkoihin päätin laittaa sekä reikäpeltiä että seulaverkkoa. Reikäpeltiä niille kohdille, joihin eläimet yltävät nenillänsä ja seulaverkkoa sitten muualle. Tämän ääritieteellisen logiikan takana oli oletus, että reikäpeltiä vasten hankaamalla ei eläimen iho rikkoudu yhtä helposti kuin seulaverkkoa vasten, kun taas seulaverkko päästää ilmaa lävitseen paremmin. Hetken pohdin asian varmistamista vielä omakohtaisella kokeella ja pian olinkin jo terhakkaana hankaamassa nenääni seulaverkkoa vasten. Rikkihän se meni, vaikka nenäni ei mitään hentoisinta tekoa olekaan. Seulaverkon ominaisuuksien osalta olin siis ainakin oikeassa!

En enää jaksanut odottaa nenän parantumista, jotta olisin voinut testata reikäpellin nenänrikkomisominaisuuksia, joten ajattelin käyttää jonkun toisen nenää. Kukaan tuttavapiiristäni ei suostunut moiseen hyödylliseen testiin eikä kukaan vastannut myöskään lehti-ilmoitukseeni, joka kuului: "Haluaisin hangata nenääsi reikäpeltiin, oletko sinä sukkanauhakäärmeeni hyvinvoinnin takaaja?" Itse asiassa sain kyllä muutaman soiton, tuntemattomista numeroista tietenkin, mutta valitettavasti Suomen ylitse pyyhkäisi juuri tuolloin erittäin vakava astmaepidemia. Nämäkään avuliaat ihmiset eivät reppanat saaneet sanan sanaa suustaan voimakkaan hengityksen takia. (jos joku teistä soittajista lukee tämän, toivottavasti voitte jo paremmin!) Unohdin siis testaukset ja päätin luottaa, entistä poliitikkoa lainatakseni, "intuutioon".

Sanoista tekoihin

Huolellisten alkuvalmistelujen jälkeen oli aika ryhtyä sanoista tekoihin. Itse asiassa sanoista tekoihin siirtyminen edellytti kuitenkin lisää sanoja, jotta voi tehdä tekoja. Tietenkin niin, kuinkas muuten. Kotimme niin fyysinen kuin interpersoonallinenkin ilmasto vaati, että terraarion väri olisi vaalea, mieluiten valkoinen. Vesivaneri on tunnetusti käytetyin materiaali itsetehdyissä terraarioissa, ja sitä löytyykin miltei jokaisesta puutavaraa myyvästä liikkeestä ruskeana tai punertavanruskeana, miten nyt kukin haluaa väriä kuvata. Mutta valkoisen vesivanerin löytäminen, vielä riittävän paksun sellaisen, olikin yllättävän hankalaa. Lopulta kuitenkin tärppäsi Vuosaaressa sijaitsevasta Kyläsaaren puu ja rauta-nimisestä liikkeestä. Tavaran (valkoinen vesivaneri 12 mm paksuisena) sai vielä nopeasti toimitettuna ja paloiksi sahattuna muutamassa päivässä. Ei kun tilausta vaan vetämään, Punton takapenkit alas ja tavaraa hakemaan. Vielä kierros rautakaupan kautta, josta ensitarpeisiin piti hakea hieman ruuveja (kuten kaikki muistamme, tosipartisharrastajat käyttävät ainoastaan (sinikieli)s(k)inkittyjä ruuveja) ja kulmarautoja. Kuten aina hoetaan, pituus on sinänsä täysin epäoleellinen asia, mutta käyttämäni ruuvit olivat pituudeltaan 35 mm ja 12 mm. Laiskana, ei vaan patalaiskana, ihmisenä pohdiskelin pitkään, että tekisin terraarion ilman tukipylväitä, siis liittäisin vain levyt yhteen ja se siitä. Mutta onneksi pian järki voitti, ja päätin laittaa nämä tukipuut terraarioon myös.  Starkin kautta vielä yksi kierros, ja sitten kokoomaan.

Ensimmäisen työpäivän tulos onkin sitten nähtävillä alla. Kiinnitin nuo sopivaan mittaan sahatut tukipuut tulevan terraarion seiniin....

...ja sitten näihin tukipuihin painelin pohjan kiinni ruuveilla. Niillä pidemmillä. Ehdinpä kiinnittää vielä seuraavan kerroksenlattian/katon, kunnes pimeä tuli. Ei siinä pimeässä sinänsä mitään vikaa, mutta naapurit eivät enää osanneet arvostaa laulelevaa nikkarointia, joka kailottaa kolmatta tuntia nuotin vierestä:"Mä fiilaan ja höylään mä terraa vain, fiilaan ja höylään mä terraa aamuun asti ain'..." 

Ja seuraava kerros....

Seuraavaksi vielä yksi kerros ja samalla kiinnittelin myös alempien kerrosten etu-ja takaseinät. Pekka Pouta rupesi uhkailemaan sateella, joten oli pakko vähän suojata halkaistuilla muovipusseilla vielä suojaamattomia tukipylväitä. Vesivanerihan kyllä vettä kestää, mutta tuo raakapuu saattaa vähän märästä hermostua.

Ja sitten viimeiset puuosat kiinni. Oikealla vietetään jo harjan nostajaisia. Juhlat vietetään sisällä, siksi kuvassa ei ole ihmisiä. Oikean puoleinen kuva kuitenkin todistaa, että kattolaudatkin ovat kiinni kulmaraudoilla:

Ja kylläpä tämä työnteko onkin mukavaa. Suorastaan niin kivaa että vallan hymyilyttää. No, tarkkasilmäisinä lukijoina te varmasti huomaatte, että maalaushommathan siinä on menossa. Ja maalistahan nousee melkoisia höyryjä...voinette päätellä loput itse. Kyllä vaan, tässä vaiheessa koko projekti alkaa jo tympiä, mutta "ei oo maalipöhnän voittanutta!" Maalasin siis kaikki nuo tukitolpat, jotta ne kestäisivät pieniä roiskeita, joita väkisinkin terraarioon tulee. Etenkin kun asukkeina on lajeja, joita silloin tällöin vähän sumutuspullolla suihkitaan.

Sitten olikin aika näpertää seulaverkot ja reikäpellit kiinni terraarioon. Toiseksi alimmassa ja toiseksi ylimmässä terrassa on takana ensin reikäpeltiä ja ylimmät 10 cm seulaverkkoa alla näkyvän kuvan mukaisesti. Reikäpelti on kiinni takapuolelta ruuvein tukipylväissä, seulaverkko samoin ruuvein puuosissa ja sitten reikäpeltiin vielä kiinnitetty pienoisin mutterein ja ruuvein. 

Oikeassa yläkulmassa olevassa korkeassa terraariossa tuuletusaukot on peitetty katossa seulaverkolla ja taustalla reikäpellillä ja ylimmässä matalassa terrassa sekä katto että tausta ovat reikäpeltiä. Katon ja seinän reikäpellit on yhdistetty kulmista jollakin kummallisella valkoisella vänkyrällä, tuotteen nimi oli "vannejotain". Sitä luultavasti kerätään niiltä ihmisiltä, joilla vanne kiristää päätä, pussitetaan, ja myydään kovalla hinnalla jälleen eteen päin. Ja lopetetaan se hymyily siellä ruudun toisella puolella, ei tämä ole yhtään kotikutoinen viritelmä! Ei varmasti ole! Sitäpaitsi vannejoku oli hyvä ostos, sillä sitä jäi sen verran yli, että sitä taivuttelemalla onnistuin laittamaan terraarioiden kattoihin kiinnitystelineet lamppuja varten.

Sitten oli aika läträtä silikonilla. Akvaariokäyttöönkin soveltuvalla lasitussilikonilla tiivistin kaikki reunat ja saumat. Myös liukuovien listat on kiinnitetty vanerien päälle yksinkertaisesti silikonilla. Alla kuvassa terraario on onnistuttu työllä, tuskalla, hiellä ja perheriidan voimin raahaamaan paikalleen.

. 

Katkelma näytelmästä "Miksi niin kiivaasti kiellät?"

Haastattelija: No, miten on herra rakentaja, oletteko tyytyväinen tulokseen?

Rakentaja: Joo, tulos on täydellinen.

H: Eikö jäänyt mitään parannettavaa?

R: Ei, johan sanoin...Ei se mitään haittaa, että mittasin yhden liukuovien raon vähän suurpiirteisesti ja lasit on aika jäykät.

H: No sepäs harvinaista, kyllä sitä yleensä jotain jää harmittamaan...

R: Mikäs käärmemies se haastattelija oikein on? Vänkää vastaan kuin kaksivuotias jäätelöaltaalla? Terra on täydellinen kuten rakentajansa, elä sen kanssa! 

H: Enhän minä millään pahalla...mutta kun tuossa etukäteen sovittiin, että ehkä jotain kommelluksia voisi olla kiva muistakin kuulla...?

R: Kommelluksia ja kommelluksia. Tää raksamies ei erehdy ja se on jämpti niin. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi. Voit kuule olla ihan varma, että mä viimeistelen tuon terran ulkonäön ihan näinä lähipäivinä, vaikka rakentamisesta on kulunut jo vuosi. Se oli fiksua säästää silloin aikaa ja voimia ja jättää viimeistely myöhemmäksi. Vähän sama kuin muuttohommissa. Kannattaa ihan tahallaan nostella tavarat laatikoista tilapäisesti vaan johonkin, kyllä ne kerkii myöhemmin sitten järjestellä huolellisemmin paikalleen. Semmoset hommat ei kuule jää roikkumaan. 

H: Jahas jahas..mainitsit kuitenkin tuossa äsken, että noi lämmöt tahtoo vähän turhan paljon nousta keskimmäisissä terraarioissa, kun alemman terraarion lamput hohkaa lattian läpi lämpöä yläkertaan...kertoisitko siitä jotain lisää?

R:  En kertoisi. Pohjien eristäminen jälkikäteen on helppoa kuin hiostuminen jouluostoksilla. Ei mikään ongelma. 

H: No mitenkäs on terraarion ilmanvaihdon kanssa, onko riittävä?

R: Riittävä on, joo-o. Varsinkin oli musta hyvä ajatus, että päähän ei tullut laitettua noita ilma-aukkoja. Se on sellanen juttu, että niitä ei kannata päätyihin ajatellakaan. Tehdä nyt reikiä ehjään puulevyyn....

H: Kuulin tuossa, että muutitte hetkonen sitten. Mitenkäs tuollaisen ison terraarion siirto onnistui?

R: Ha, helppo homma. Joku piiperö muuttoporukassa yritti väittää, että sen kuljettaminen kapeassa porraskäytävässä olisi hankalaa. Sanoin sille, että jättää vastaisuudessa berliinimunkit syömättä niin ei olisi turkunsa koko ajan tiellä. 

H: Ahaa...eli voisiko vinkiksi muille rakentajille sanoa, että tuommoinen isompi terraario kannattaa tehdä niin, että sen saa purettua helposti pariin pienempään osaan?  

R: Ei musta voisi noin sanoa, se on ehdottomasti paras tollasena yhtenä kokonaisuutena. Katos silleen se on tosi vaikee varastaa. Mutta jos nyt omaa sellaisa nyhverökavereita, jotka vikisee muuttohommissa pienimmästäkin, niin kai sellasia varten voisi varautua. Haluan kuitenkin korostaa, että tämä terraario on täydellinen. I repeat, tämä terraario on täydellinen!

© Psykoherp/Teemu Heino

Sivun saa tulostaa omaan käyttöön tai siitä kiinnostuneille, lähde (www.outoot.us) on kuitenkin aina mainittava. 

Myyminen tai julkaiseminen ilman tekijän lupaa ehdottomasti kielletty