Alla oleva resepti on saanut osakseen myös kansallista tunnustusta, sen pitäisi nimittäin olla julkaistu Marttojen Emäntä-lehdessä marraskuussa 2004.
Skinkkiruokaa
Jotainhan sitä on itsekin syötävä, jotta jaksaa sitten pitää huolta eläimistänsä. Ja senhän me kaikki tiedämme, että mielekäs ruoka lisää ruokahalua, millä taas on terveyteemme suuri vaikutus. Koska kehitys menee jatkuvasti eteenpäin, ei nykyajan ihmistä enää lapsuuden purjevenevoileivät sytytä - ei etenkään vaativaa herppiharrastajaa. Seuraava ohje on tarkoitettu kaikkien herppiharrastajien hyvinvoinnin parantamiseksi ja toivon siitä olevan iloa monelle. Tällä kertaa luvassa on herppiaiheista ruokaa, uuniskinkkiä.
Tarvitset: Makkaran, juustoa, sinappia, kokonaisia pippureita 2 kpl, sekä jotakin seuraavista: mustikka, punajuuri tai kuningatar-piltti.
1. Ota makkara, poista makkarasta kuoret ja vuole toinen pää makkarasta skinkin hännän muotoiseksi
2. Tee poikittaisviilto ei-vuoltuun päähän makkaraa. Muista tehdä viillosta riittävän syvä, n. 3 cm tai mahdollisuuksien mukaan enemmänkin.
3. Laita suorakaiteen muotoinen pala juustoa makkaran päälle.
4. Kuten kaikki tiedämme, skinkeissä on raitoja. Läimi siis makkarasi päälle hieman sinappia raidoiksi.
5. Asenna pippurit silmien virkaa toimittamaan. Koverra ensin makkaraan
veitsen kärjellä pienoinen kolo, jonne sitten työnnät pippurin. 
6. Työnnä skinkkisi uuniin paistumaan, reippaat parisataa astetta ja 10-15 minuuttia riittää kyllä tämän olion taltuttamiseen. Lopulta viimeistele luomuksesi joko punajuurella, mustikalla tai kuningatar-piltillä värjäämällä suun alaosa. Alla skinkki on valmis syötäväksi. Jos haluat, voit vielä hammastikuista laittaa skinkille jalat, mutta itse katson sen tarpeettomaksi, ovathan skinkkien jalat muutoinkin jo niin olemattomat.
Ja kuten klikkaamalla alleviivattua tekstiä voitte nähdä, yhdennäköisyys aitoon Tiliqua sp:n edustajaan on silmiinpistävä
© Psykoherp/Teemu Heino
Sivun saa tulostaa omaan käyttöön tai siitä kiinnostuneille, lähde (www.outoot.us) on kuitenkin aina mainittava. Myyminen tai julkaiseminen ilman tekijän lupaa ehdottomasti kielletty